Kapitulin kahvipöydässä: Ympäristötyö (23.11.2023)
Ovatko seurakuntien ympäristökysymykset ylhäältä käskettyä pakkopullaa, vai onko kyse jostain, mikä on uskon kovaa ydintä? Viljelemisestä ja varjelemisesta, ekoteologiasta ja seurakuntien ympäristödiplomista keskustelemassa ekoteologi ja vapaa tietokirjailija, TT Pauliina Kainulainen, ympäristöasiantuntija ja pappi Irene Erkko sekä tuomiokapitulin asiantuntijoista Jukka Helin.
Tekstivastine:
Taltioinnin kesto: 00:29:51
Jukka Helin [00:00:05]: Kahvia, teetä vai mustikkamehua? Tervetuloa Kapitulin kahvipöytään. Keskustelemme aiheista, jotka juuri nyt ovat ajankohtaisia kirkossa, Lapuan hiippakunnassa ja sen seurakunnassa. Tänään kahvikupin äärellä ovat ekoteologi ja vapaa tietokirjailija Pauliina Kainulainen Kontiolahdelta, Pohjois-Karjalasta sekä ympäristöasiantuntija ja pappi Irene Erkko Kirkkohallituksesta. Minä olen Jukka Helin, Lapuan tuomiokapitulista. Aiheenamme tänään on ympäristötyö seurakunnissa. Tervetuloa Kapitulin kahvipöytään, Pauliina ja Irene.
Pauliina Kainulainen [00:00:44]: Erittäin mukavaa olla täällä kahvittelemassa.
Irene Erkko [00:00:48]: Kuin myös.
Jukka Helin [00:00:50]: Pauliina, olet väitöskirjassasi tutkinut ekofeminismiä, ja sittemmin julkaissut runsaasti kirjallisuutta ekoteologiasta. Kertoisitko, mistä ekoteologiassa oikeastaan on kysymys?
Pauliina Kainulainen [00:01:05]: Ekoteologia on tosiaan sydäntäni lähellä. Se nousee oikeastaan joka puolella maailmaa kristillisissä kirkoissa siitä huolesta, mitä kannetaan luonnon tilasta. Siitä näkökulmasta käsin koko kristillistä uskon perintöä sitten tarkastellaan, että miten se on vaikuttanut meidän luontosuhteeseemme. Erityisesti tietysti tähtäyspisteenä on, millä tavalla kristillinen usko, hengellisyys ja teologia voisivat tukea meitä välttämättömässä siirtymässä kunnioittavampaan suhteeseen luonnon kanssa.
Jukka Helin [00:01:44]: Ymmärsinkö siis oikein, että et pidä ekoteologiaa missään nimessä tämmöisenä päälle liimattuna juttuna, vaan ihan uskon ytimeen liittyvänä asiana?
Pauliina Kainulainen [00:01:56]: No näin on. Mielestäni se ei ole vain yksi sektori kristillisessä teologiassa, vaan se on jotenkin haaste uudelleen arvioida vähän kaikkea. Nousee sieltä ihan uskon ytimestä, siis kolmiyhteisen Jumalan läsnäolosta kaikessa luodussa ja meidän käsityksessä siitä, mitä Raamattu puhuu pelastuksesta. Ihan tämmöisistä ydinasioista.
Jukka Helin [00:02:25]: No, siltä tosiaan kuulostaa. Irene, olet Porvoon hiippakunnasta lainassa Kirkkohallituksessa ja toimit vielä hetken aikaa siellä ympäristöasiantuntijana. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin taidat olla päätoiminen ekoteologi, yksi niistä harvoista meidän kirkossamme, ellet jopa ainoa. Mitä sinun työhösi oikein kuuluu?
Irene Erkko [00:02:49]: Ehkä mä olen sydämen ekoteologi. Olen kyllä opiskellut sitä, mutta kieltämättä tehtäviini ei kauheasti tämä teologia kuulu. Mietin, että ensisijaiset yhteistyökumppanini tässä tehtävässä ovat kiinteistöpäälliköt ja talouspäälliköt ja kirkkoherra, jos ei sellaisia seurakunnassa ole. Aika käytännöllisiä juttuja. Lähinnä sparrailen seurakuntia ympäristödiplomiasioissa. Varmaan paras apu, mitä voin antaa, on se, että seurakunnat pääsevät alkuun. Se on usein hankalaa. Neuvon, koulutan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Ehkä sellaista.
Jukka Helin [00:03:32]: Kuulostaa todella mielenkiintoiselta. No Pauliina, avasit jo pikkuisen sitä, että kun puhutaan ekoteologiasta, niin puhutaan aivan uskon ytimestä. Mutta mistä muista syistä tuntuu tärkeältä puhua ympäristötyöstä seurakunnissa?
Pauliina Kainulainen [00:03:50]: No, ensimmäiseksi tulee kyllä mieleen ihan se, että ajatellaan vaikka meidän lapsia ja nuoria, jotka tietävät kyllä yhtä ja toista siitä, mitä luonnossa tapahtuu. Nythän ollaan tällaisten massiivisten asioiden äärellä, kuin ilmaston lämpeneminen ja lajien monimuotoisuuden kato. Monia lapsia ja nuoria ja heidän tulevaisuutensa aika lailla pelottaa, niin kyllä tässä kirkkoa tarvitaan ja jokaista seurakuntaa. Me seurakunnissa osoitamme, että nämä asiat otetaan vakavasti. Itse ajattelen, että seurakuntamme ja teologiamme, se on jotenkin yksi välttämätön pala tässä suuressa ekologisessa muutostyössä, jota kaivataan. Sellainen pala, jota eivät voi oikein muut korvata. Vaikka kirkon ympäristötyössä on paljon tosi käytännöllisiä arjen juttuja ja ne ovat jotenkin minusta ihan välttämättömiä ja voivat olla aika antoisia siellä seurakunnassa, mitä fiksataan. Mutta ne ovat myös samalla sitten kaikupohja seurakuntien mahdollisuudelle olla tekemässä arvomaailman tason muutosta, joka pitemmällä tähtäimellä on myös ihan välttämätön. Eli jotenkin, että se luomakunnan syvä kunnioitus olisi meihin niin sisäänrakennettu, että se sitten vaikuttaa meidän kaikkiin valintoihimme yksilöinä ja perheinä ja seurakuntina ja yhteiskuntana.
Jukka Helin [00:05:33]: Miltä, Irene, tämä kuulostaa käytännön työsi kannalta, mitä olet nyt tehnyt, ja toisaalta ekoteologitaustasi kannalta?
Irene Erkko [00:05:43]: No, nappaan tuohon Pauliinan sanaan arvot. Kyllä nämä ympäristöasiat ovat oikeastaan kirkon arvojen ja uskottavuuden kannalta tosi keskeinen asia. Oikeastaan kaikkien tulisi, ja aika suuri osa tekeekin yhteiskunnassa näitä asioita, jotka liittyvät ympäristötyöhön ja se kasvaa koko ajan. Varmaan ei haluta jäädä jälkeen tässä. Halutaan olla houkutteleva työpaikkayhteisö tulevaisuuden ihmisille, nykyajan nuorille, toivoa antava yhteisö, arvoyhteisö. Oikeastaan on välttämätöntä puhua ympäristötyöstä riippumatta siitä, missä on töissä tai missä toimii. Mutta kyllä tämä kirkolle ihan lähtee siitä ytimestä, niin kuin Pauliina alussa sanoikin. Vaikka siinä on paljon käytännön näpertelyä, niin on hyvä aina muistuttaa näistä arvoista, että tämän takia myös haluamme tehdä tätä hyvää yhdessä.
Jukka Helin [00:06:57]: Nappaan kiinni yhdestä asiasta. Sanoit, että se voi olla, mä vähän tulkitsen. Mutta sanoit, että saattaa olla rekrytoinnin kannalta, siis uusien työntekijöiden rekrytoinnin kannalta aika keskeistä, että meillä ovat ympäristöasiat kunnossa, että arvomme näkyvät sitä kautta. Ymmärsinkö oikein?
Irene Erkko [00:07:16]: Joo, itse asiassa useampi seurakunta, johon kiertelen, siis ympäri Suomea olen kierrellyt. Useampi seurakunta on sanonut, että he ovat saaneet nuorilta aika kriittistä, kesätyöntekijöiltä tai kausityöntekijöiltä, palautetta esimerkiksi hautausmaiden jätteiden lajittelusta. Varmaan tällaista kuvaa ei haluta olevan. Toisaalta sitten monet nuoret puhuvat nykyään siitä, että raha ei välttämättä ole se ykköstärkeä asia siinä työpaikan haussa, vaan ne arvot. Esimerkiksi voisinko olla osana ympäristötyötä työpaikassani ja tehdä jotain tämän asian eteen tai ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi? Ja tänä vuonna, joku kuukausi sitten, ensimmäisen kerran nuoret 18-25-vuotiaat ostivat enemmän käytettyjä vaatteita kuin uusia, tämmöisiä vaikka fast fashion-vaatteita. Niin sekin kyllä kertoo siitä, että kaikki ei ole siinä rahassa tai ulkoisessa nuortenkaan mielessä.
Jukka Helin [00:08:20]: Siltä todella kuulostaa. No, näyttää siis siltä, että kristityn vastuu ympäristöstä, luomakunnasta, niin se on tärkeää niin periaatteen ja uskon ytimen näkökulmasta, kuin myöskin ihan konkreettisesti läsnä. Ei ainoastaan nyt, vaan ihan ihmiskunnan alkuäärimmäisestä lähtien, jos ajatellaan luomiskertomusta. Mutta mitäs sanoisitte, miten te hahmottelisitte tätä vastuuta seurakuntalaisen näkökulmasta 2020-luvulla? Mitä asioita siihen vastuuseen oikein liittyy?
Irene Erkko [00:08:55]: No, aika paljon on kirkossa käytetty tätä slogania tai sanontaa, mikä kuuluukin ihan ekoteologiaan, joka lähtee raamatusta, että ihminen on asetettu viljelemään ja varjelemaan. Mutta yhä enemmän kuulee sellaista puhetta, että ei olla oltu kauhean hyviä tässä varjelussa tai se on jäänyt vähemmälle. Tämä on varmaan ihan sellaista, mitä jokainen ihminen pystyy tekemään, on sitten seurakuntalainen tai ihan tavallinen kansalainen. Esimerkiksi Sitra jossain jutussa sanoi, että jokainen meistä voisi vähentää, vaatii kyllä ehkä extreme-toimenpiteitä, 40 prosenttia kulutuksestamme. Mutta jos jokainen vaikka perheessä, paikassa missä asuu, seurakunnassa vähentää sitä oman kulutustaan vaikka 10-20 prosenttia ja se kertaantuu kaikilla suomalaisilla tai suurimmalla osalla, niin siitähän tulee ihan valtavat vaikutukset. Tämä on sellaista, mitä me voimme tehdä yhdessä. Mietin, että kirkon nettisivuillakin usein aika yksilökeskeisesti puhutaan, että minä kristittynä tai minä teen sitä ja minä tätä. Meillä ei hirveästi ole puhuttu sellaisesta yhteisöllisestä, että ehkä se on tämmöistä länsimaalaista. Mutta ehkä tämä on asia, missä me voisimme olla enemmän yhteisöllisiä ja yhdessä tehdä.
Pauliina Kainulainen [00:10:16]: Hyvältä kuulostaa, mitä Irene pohdiskelet. Kun mietin luomakuntavastuuta ja kirkon ympäristötyötä ja vaikkapa kirkkomme ympäristödiplomin teologisia perusteita, jotka ovat pitkälti samat kuin esimerkiksi ensimmäisessä ilmasto-ohjelmassamme, jonka otsikko on Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus. Niin siinä on musta kolme sanaa, jotka sekä yksilön että yhteisön tasolla kyllä ovat tosi tärkeitä edelleen. Itse asiassa se on vähän sama asia kuin luterilaisen uskomme ytimessä tämä armon ajatus. Siitä syntyy niin suuri kiitollisuus, että me haluamme sitten käytännön ratkaisuissamme sitä kunnioitusta luontoon, luonnon viisautta kohtaan ja luonnon monimuotoisuutta kohtaan kaikenlaisilla käytännön ratkaisuilla vaalia. Ja kohtuullisuus, musta meidän koko yhteiskuntamme pitäisi pyrkiä kohtuuden kulttuuriin. Sille on myös kristillisessä uskonperinnössä vankka, syvä tausta, että yksinkertaisempi elämä on parempaa elämää kuin sellainen, mikä keskittyy kulutukseen tai kilpailuun. Näistä kolmesta sanasta on varmasti ammennettavaa joka seurakunnassa.
Jukka Helin [00:12:00]: Sanopa vielä ne kolme sanaa ihan kertauksen vuoksi.
Pauliina Kainulainen [00:12:05]: Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus.
Jukka Helin [00:12:10]: Siinä olisi huoneentaulua itse kullekin.
Irene Erkko [00:12:15]: Olen kanssa miettinyt paljon tätä kohtuutta, että mihin me olemme oikeasti menneet? Mäkin olen pappi ja vähän aikaa sitten muutin. Ei mulla ehkä maailman eniten tavaraa ole tai meillä. Olikos meillä 70 muuttolaatikkoa? Kun aikoinaan satoja vuosia sitten joku pappi muutti toiseen paikkaan ja oli varmaan vain matkalaukku mukana ja huoneessa oli pöytä ja sänky ja ehkä tuoli ja se riitti. Jotenkin meidän sukupolvemme, jotka täälläkin nyt tässä höpötellään, olemme aika samaa sukupolvea, niin me olemme niitä, jotka ovat juuri haalineet eniten tätä tavaraa ja mammonaa niin sanotusti. Koskaan Suomessa ei mikään sukupolvi ole ollut tavallaan niin varakas eikä ole ollut mahdollista kuluttaa niin paljon. Mutta varmaan olemme siellä huipulla ja täytyy alkaa tulemaan toiseen suuntaan. Muutoksia tapahtuu näissä ympäristöasioissa, jotka ovat hyviä meille, niin kuin Pauliina sanoi. Me voimme paremmin, kun me muistamme tämän kohtuullisuuden ja kiitollisuuden siitä, mitä meillä on, ja se riittää.
Jukka Helin [00:13:27]: Tuo on kyllä todella hyvä näkökulma. Meidän kirkkomme on asettanut tavoitteeksi sen, että se on hiilineutraali vuonna 2030. Tämä päätettiin kirkossa jo neljä vuotta sitten. Marraskuussa 2022 kirkolliskokous päätti tehdä hiilineutraalista kirkosta kirkon kärkihankkeen vuosiksi 2023–2025. Konkreettinen tavoite on, että kirkon jokaisessa seurakunnassa olisi vuoden 2025 loppuun mennessä ympäristödiplomi. Mistä tässä nyt oikein on kyse?
Irene Erkko [00:14:00]: Aika kiire on, että päästään tuonne hiilineutraaliuteen 2030. Se tavoite on myös monella kunnalla. Ympäristödiplomi on yksi työkalu siihen suuntaan. Siinä tarkastellaan yhdeksää eri osa-aluetta. Toki ymmärretään, että joistain näistä osa-alueista, kuten vaikka energiasta ja kiinteistöistä, saa juuri näitä päästövähennyksiä kaikkein eniten. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kaikilla teoilla olisi merkitystä ja sillä on myös merkitys, että me kaikki voimme olla mukana. Kovaa vauhtia yritetään mennä kohti hiilineutraalisuutta. Vaikka sanon kovaa vauhtia, niin silti parempi on matkata vaikka etanavauhtia, kuin ei tehdä mitään. Tämä on konkreettinen apuväline siihen, että voi pohtia näitä asioita ja lähteä liikkeelle ja alkaa tekemään niitä tekoja hiilineutraalisuuden suuntaan.
Jukka Helin [00:14:57]: Moni seurakunnan päättäjä ja työntekijä, mä luulen, ajattelee, että ympäristödiplomin hakeminen on joko turha tai liian työläs juttu. Mitä haluaisitte sanoa heille, jotka näin ajattelevat?
Irene Erkko [00:15:13]: No, ensinnäkin haluaisin sanoa, että mikään ympäristötyö ei ole turhaa. Tämä on varmaan ollut työläämpää aikaisemmin. Nyt 2020 ympäristödiplomia uusittiin ja silloin se tuli selvästi, mä kutsun nykyään sitä käyttäjäystävälliseksi, eli käyttäjäystävällisemmäksi. Se on huomattavasti helpompi työstää. Ihan valmis Word-dokumentti on, jonne niitä asioita, mitä ollaan tehty, laitellaan. Ympäristöohjelmat tänä päivänä ovat myös huomattavasti paljon lyhyempiä kuin aikaisemmin. Ei tarvitse tuottaa montaa kymmentä sivua. Sanoisin, että normiseurakunnalla plus-miinus viisi sivua on aika hyvä ympäristöohjelman pituus. Sen jaksaa lukea jokainen työntekijä ja luottamushenkilö.
Jukka Helin [00:16:06]: Ja toivottavasti olla mukana myöskin sen rakentamisessa.
Irene Erkko [00:16:10]: Juuri näin. Ei pidä unohtaa sitä, että meillä on siis sekä seurakuntalaisissa, ihan tavallisissa seurakuntalaisissa, että luottamushenkilöissä valtavaa potentiaalia. Usein myös erittäin hyvää asiantuntemusta ja kiinnostusta, innostusta tähän ympäristötyöhön. Ehdottomasti heidät mukaan.
Pauliina Kainulainen [00:16:32]: Tämä on musta tärkeää, että tämä ympäristötyö koskettaa ja integroi mukaan myös tosiaan sitten seurakuntalaisia, ovatko he sitten luottamushenkilön roolissa tai ihan muuten vaan voisivat tuoda parasta osaamistaan yhteiseen ideointiin. Mulla on sellainen tuntuma monien seurakuntien ympäristödiplomiprosessista, että se on ollut myös kauhean innostavaa. Se on voinut tehdä työyhteisölle hyvää. Ehkäpä jatkossa kirkon, seurakuntien ympäristödiplomissa olisi hirveän tärkeää se, miten se vielä laajemmin leviäisi sitten koskettamaan ihan tavallisia seurakuntalaisia. Vielä sanoisin rohkaisuksi tälle kollegalle tai kirkkoherralle tai talouspäällikölle, joka pohtii, että onko tämä työlästä, että varmaan, jos hyppää tähän prosessiin, huomaa, miten paljon jo tehdään joka seurakunnassa. Senkin oivaltaminen voi olla aika palkitsevaa.
Jukka Helin [00:17:42]: Tuo on tosi tärkeä näkökulma.
Irene Erkko [00:17:44]: Kyllä.
Jukka Helin [00:17:47]: No, miten tämän kaiken työn saisi nyt alkuun niissä seurakunnissa, jotka eivät ole välttämättä vielä aloittaneet? Minkälaisia ajatuksia teille nousee tästä?
Irene Erkko [00:17:57]: Tämä on todellinen ilosanomani. Ensinnäkin siinä katselmustaulukossa, joka on ikään kuin inventaari siitä, mitä on jo tehty. Niin kuin Pauliina sanoi, että monet ovat tehneet ja kaikki ovat tehneet jotain ympäristötyötä. Niin kuulostaa siltä, että apua, 100 pistettä, miten me saamme ne? Mutta en ole törmännyt sellaiseen seurakuntaan, joka ei niitä 100 pistettä olisi saanut kasaan. Aika moni pieni seurakunta, helposti niillä on jo se 150 pistettäkin ilman, että joutuu tonkimaan kauheasti. Mutta se on juuri se ensi askel, se alkuun pääsy. Niin se on kieltämättä varmaan se haastaminen. Jos tänä vuonna vielä otat muhun yhteyden, niin sitten voin auttaa. Mutta muuten ei muuta kuin yhteys vaikka johonkin toiseen seurakuntaan, jolla on jo ympäristödiplomi siellä lähellä tai hiippakuntaan, niin eiköhän siitä saa pientä boostia ja yhdessä näitäkin on helpompi tehdä.
Jukka Helin [00:18:52]: Loistava viesti. Hienoa rohkaisua. Kun meidän pitää pikkuhiljaa alkaa lopetella, niin kysyn ihan pikkuisen ja helpoin kysymyksen. Jos pitäisi kiteyttää yhteen ajatukseen teidän viestinne seurakunnille tässä asiassa, niin mikä se olisi? Mitä Pauliina sanot?
Pauliina Kainulainen [00:19:17]: Haluan vielä lisätä ennen kuin sanon sen yhden lauseen, mikä mielessäni edelleen pyörii. Sen, että jotenkin luontohengellisyys on myös tärkeä osa tätä ympäristötyön kokonaisuutta. Se voi olla myös sellainen, mikä sitten tavallaan avaa kristinuskon ydintä monelle ihmiselle ympärillämme jotenkin ymmärrettävällä ja innostavalla tavalla. Eli tämän halusin vielä lisätä. Mutta nyt kysymykseesi. Niin palaan tähän teesiin, että kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus ovat tie sinunkin seurakunnassasi parempaan tulevaisuuteen.
Jukka Helin [00:20:00]: Sieltä se huoneentaulu vielä tuli. Hienoa. Mitä Irene tuumaat?
Irene Erkko [00:20:07]: Tuumaan, että lähtekää rohkeasti liikkeelle. Oli se sitten pieni askel tai vähän kunnianhimoisempi askel, niin ensimmäinen askel saattaa olla vaikea. Mutta sitten, kun tie on valittu, niin se kyllä osoittautuu hyväksi ja huolenpitäväksi. Juuri ehkä tuohon mitä Pauliina sanoi, että luontohengellisyys on sellainen asia ja siihen liittyvät tapahtumat, jotka itse asiassa yli seurakuntien rajojen keräävät ihmisiä.
Jukka Helin [00:20:43]: Suuri kiitos teille, Pauliina ja Irene. Tämä on ollut hieno keskustelu. Tänään kahvipöydässä ympäristötyö ja kirkon ympäristödiplomi herättivät keskustelua. Mukana olivat Pauliina Kainulainen, Irene Erkko ja Jukka Helin. Tämäkään aihe ei pyhiintynyt tähän tulkintaan. Toivottavasti keskustelu jatkuu. Seuraavalla kerralla uudet aiheet ja tuoreet pullat. Tule jatkossakin Kapitulin kahvipöytään. Laita meille viestiä ja kerro, mistä sinä haluaisit keskustella.
[äänite päättyy]