Puu kasvaa kumppanuutta
Wittenbergin vanhankaupungin laidalla, pienellä kukkulalla Lutherin talon vieressä, tervehtii tulijaa metsämänty. Puu on mitoiltaan vielä vaatimaton, mutta kenties jonakin päivänä se humisee komeasti Elben rannoilta puhaltelevassa tuulenvireessä. Puu nimettiin Lapuan hiippakunnan kumppanuuspuuksi lokakuun 26. päivänä, kun tuomiokapitulin kollegio ja lääninrovastit tekivät opintomatkan Saksaan.
Wittenbergissä on kolme reformaation merkkivuoden edellä perustettua puistoa eli Luthergartenia (www.luthergarten.de). Vuodesta 2009 niihin on istutettu 500 puuta osoittamaan reformaation elävyyttä ja maailmanlaajuista vaikutusta. Lapuan hiippakunnan osallistuminen ohjelmaan oli luontevaa – sijaitseehan Wittenberg Keski-Saksan evankelisen kirkon eli hiippakuntamme kumppanuuskirkon alueella.
Lokakuisena perjantaiaamuna puun äärellä hiljennyttiin hartauteen, jonka johti Luterilaisen maailmanliiton Wittenbergin-keskuksen johtaja Inken Wöhlbrand. Raamatuntekstinä oli Lapuan hiippakunnan vaakunan aihe, kertomus Mooseksesta ja palavasta pensaasta (2. Moos. 3:1–6). Piispa Simo Peura piti puheen ja istutti puun yhdessä tuomiokapitulin maallikkojäsenen Eino Nissisen kanssa. Piispan puhe on luettavissa alla.
Puun numero (461) ja muut tiedot on kaiverrettu paikalla sijaitsevaan muistolaattaan. Sen luona on oiva pysähdyspaikka kaikille, jotka tulevina vuosina suuntaavat matkansa Lutherin maisemiin. Jokaisella Luthergartenin puulla on sisarpuu, ja sellainen istutetaan ensi vuonna myös Lapuan hiippakunnan alueelle.
Dosentti Juhani Forsberg tutustutti matkalaiset Lutherin elämään ja opetuksiin sekä keskeisiin tapahtumapaikkoihin. Tapaamiset maapiispa Ilse Junkermannin ja aluepiispa Christian Stawenowin kanssa olivat valaisevia: pieni kirkko elää rohkeasti todeksi tehtäväänsä alueella, jossa sekularismilla on pitkä historia. Opintomatka vahvisti ajatusta siitä, että yhteistyö- ja keskustelukumppaneina voimme oppia toisiltamme.
Jaakko Antila
hiippakuntapastori
JUMALAN KASVOJEN EDESSÄ
Puhe istutettaessa Lapuan hiippakunnan nimikkopuuta Wittenbergissä 26.10.2018
”Mooses paimensi appensa Jetron, midianilaisen papin, lampaita. Kerran hän vei lauman autiomaan toiselle puolen ja tuli Jumalan vuoren Horebin juurelle. Siellä hänelle ilmestyi Herran enkeli tulenliekissä, joka nousi orjantappurapensaasta. Mooses huomasi, ettei tuli kuluttanut pensasta, vaikka se oli liekeissä. Silloin hän ajatteli: ”Menenpä katsomaan tuota ihmettä. Minkä vuoksi pensas ei pala poroksi?”
Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, hän huusi pensaasta: ”Mooses, Mooses!” Mooses vastasi: ”Tässä olen.” Herra sanoi: ”Älä tule lähemmäksi! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” Herra sanoi vielä: ”Minä olen sinun isäsi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.” Silloin Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa.” (2. Moos. 3:1-6)
Lapuan hiippakunnan piispansauvassa on kuvattuna kultainen palava pensas. Tästä syystä valitsimme näiden istutustalkoiden meditaation pohjaksi kyseisen Vanhan testamentin kohdan.
Näky pensaasta, joka paloi mutta ei kulunut, houkutti Moosesta luokseen. Se kiehtoi hänen mieltään. Sen vuoksi Mooses sanoi: ”Menenpä katsomaan tuota ihmettä.”
Kun Jumala huomasi Mooseksen aikomuksen, hän alkoi estellä lähestyjää. ”Älä tule lähemmäs – paikka on pyhä”, kuului Jumalan ääni pensaasta. Silloin Mooses peitti kasvonsa. Hän pelkäsi katsoa Jumalaa.
Jumala on ihmiselle samalla kertaa houkuttava ja pelottava, kiehtova ja kauhistava, fascinosum et tremendum. Haluaisimme lähestyä häntä ja oppia hänet tuntemaan. Samalla aavistamme, että ihmisen on vaikea kestää Jumalan pyhyyttä.
Näyttää siltä, että myös Jumala tuntee oman luontonsa ja voimansa. Miksipä muuten hän salaisi itsensä eikä antaudu ihmisen katseelle. Tästä on seurauksena pysyvä vaikeus: kuinka voimme oppia tuntemaan Jumalan, kuinka voimme kohdata hänet?
Isossa katekismuksessa uskontunnustusta selittäessään Martti Luther toteaa, että todelliseen Jumalan tuntemiseen tarvitaan Pyhän Kolminaisuuden jokainen persoona. Ihmeellisellä tavalla Jumala antaa itsensä meille. Hän suostuu käyttöömme ja tuntemisen kohteeksi.
Ilman Pyhän Hengen johdatusta emme tiedä mitään Kristuksesta. Sen vuoksi Pyhä Henki vie meidät Kristuksen luo. Ilman häntä tuntisimme vain kauhistavan, pyhän Jumala emmekä erottaisi Jeesusta suurista ihmiskunnan opettajista.
Pyhän Hengen toiminnan tuloksena Kristus on meille Jumalan isällisen sydämen kuvastin. Kun katselemme Kristusta ja hänen tekojaan, meille paljastuu Isän Jumalan sydämen salaisuus. Siellä on sula, pyyteetön rakkaus ihmistä kohtaan. Syvimmällä sisimmässään Jumala ei ole kauhistava pyhyys, vaan armollinen rakkaus.
Piispa Eero Lehtinen muistutti aikanaan, että kristittyjen tulee katsoa yhä uudestaan Kristukseen ja tarkata, mitä hänen kasvoiltaan näkyy. Mooseksella ei ollut apunaan Kristuksen kasvoja, kun hän lähestyi palavaa pensasta. Meille nuo kasvot näkyvät. Siksi uskallamme katsoa niihin ja lähestyä turvallisesti Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa. Hän on meille armollinen ja rakastava Isä. Aamen.
© Simo Peura
