Kuvituskuva kättelystä

Tukea työhön

Uudelle työntekijälle

Tervetuloa osaksi kirkon työyhteisöä!

Seurakuntien työntekijöiden on mahdollista saada tukea työhönsä uransa eri vaiheissa. Perehdyttäminen ja mentorointi ovat yleensä työuran alkuvaiheen ohjausmuotoja.

Perehdyttäminen Mentorointi

Kuvituskuva: Kättely

Työnohjaus ja ja konsultaatiot

Työnohjaukseen tai konsultaatioon on mahdollista hakeutua mentorointivaiheen jälkeen, kun työhistoriaa on kertynyt jo joitakin vuosia.

Työnohjauksella tuetaan persoonallista ja ammatillista kasvua sekä ammatti-identiteetin vahvistumista. Työnohjauksessa arvioidaan ja kehitetään ohjattavan työ- ja toimintatapoja koulutetun työnohjaajan opastuksella. Työnohjaukseen liittyvät keskustelut ovat aina luottamuksellisia. Työnohjaus toimii parhaimmillaan normaaleissa työtilanteissa erilaisia ongelmia ennaltaehkäisevänä toimintana.

Tutustu lisää alla olevien esittelyvideoiden kautta:

Miksi työnohjaukseen?

Mitä on työnohjaus?

Esittelyvideot: Tuija Kruus ja Laura Leverin

 

Työyhteisökonsultit ovat kehittämistyön ammattilaisia. Koulutuksensa pohjalta he ymmärtävät organisaatioiden sosiaalisia, psykologisia, taloudellisia, toiminnallisia ja kulttuurisia systeemejä. He voivat olla tukemassa seurakuntia erilaisissa organisaation kehittämisprosesseissa. Kirkon konsultit toimivat seurakunnissa yhteistyössä hiippakuntien kanssa.

Konsulttien toimintaa Lapuan hiippakunnassa koordinoi hiippakuntadekaani Terhi Kaira.

Ohjausta työhön

Työnohjaus

Johtamisen tuki

Kirkon johtamiskoulutus

Hiippakunta järjestää yhdessä Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön kanssa kirkon johtamiskoulutusohjelmaan pohjautuvia johtamiskoulutuksia. Koulutuksiin osallistumista edellytetään kaikilta kirkkoherroilta.

Johtamisen päivät

Hiippakunta järjestää vuosittain ajankohtaisia teemoja käsittelevät johtamisen päivät kirkkoherroille sekä talouden ja hallinnon johtaville viranhaltijoille.

Opas kirkkoherran viranhoidon perusteisiin

Tuomiokapituli on julkaissut Oppaan kirkkoherran viranhoidon perusteisiin. Opas on tarkoitettu avuksi erityisesti kirkkoherran viranhoidon alkuvaiheeseen, mutta se palvelee jokaista kirkkoherraa. Opasta päivitetään säännösten ja ohjeiden muuttuessa. Uusin versio (syyskuulta 2023) löytyy Ohjeet ja lomakkeet -sivulta kohdasta ”Papistoa koskevat ohjeet ja lomakkeet”.

 

 

Tulevat koulutukset ja verkostotapaamiset

Työyhteisöjen kehittäminen

Työyhteisöt voivat kutsua työyhteisökonsultin avukseen esimerkiksi rakennemuutostilanteissa tuomaan ulkopuolista näkemystä rakenteiden ja työroolien jäsentelyyn.

Lue lisää

Shutterstock kuvituskuva palapeli

Hengellinen ohjaus

Hiljaisuuden retriitit

Lisätietoa retriiteistä Hiljaisuuden ystävät ry:n verkkosivuilla

Useissa seurakunnissa järjestetään erilaista hiljaisuuden toimintaa. Tarkempia tietoja suoraan seurakunnista.

Kuvituskuva